perjantai 22. helmikuuta 2013

Meidän paras hummerikeitto

Tämä on PARAS hummerikeitto. Tässä ei tarvitse käyttää valmiita fondeja tai liemiä. Tulos on samettinen, täyteläinen, täydellinen.


















kolmelle pääruuaksi tai kuudelle alkupalaksi, valmistusaika noin 2,5 tuntia

400 gramman hummeri (pakastehummeri sulatettuna tai elävä inhimillisesti lopetettuna ja keitettynä)

Liemi

2 salottisipulia pilkottuna
2 porkkanaa viipaloituna
2 valkosipulinkynttä
2 tomaattia paloiteltuna
Yhden fenkolin vihreät päät
2 sellerin vartta
2dl viiniä
8 dl vettä
oksa timjamia
voita
hummerin kuoret ym. murskattuna
3 rkl oliiviöljyä
4 cl vs konjakkia

Perkaa hummeri. Ota lihat ja mäti syrjään ja laita jääkaappiin paloiteltuna. Leikkaa kuoria pienemmiksi ja murskaa niitä hieman.

Paista hummerinkuoret oliiviöljyssä kattilassa (5 min). Lisää konjakki. Anna kiehahtaa. Nosta hummerin kuoren palat syrjään kulhoon. Sulata 20g voita samassa kattilassa ja paista siinä sipulit. Lisää hetken kuluttua porkkana, fenkoli ja selleri. Paista n. 5 min. Lisää tomaatit, hummerin maksa, kuoret, timjamin oksa sekä 2 dl valkoviiniä ja n. 0,8l vettä. Hauduta 45 min miedolla lämmöllä.

Siivilöi liemi toiseen astiaan. Poimi porkkanat pois ja napostele niitä samalla kun jatkat ruoan valmistusta. Nam! Muista säästää muutama porkkanan siivu loppuun.

Keitto

2 salottisipulia
2/3 fenkoli, napostele loput
2 rkl voita
1 rkl raakaa riisiä
3 tomaattia kaltattuna ja simenet poistettuna
2 rkl tomaattipyrettä
2dl kermaa
hyppysellinen sahramia tai safloria
rkl sitruunamehua
2 rkl tuoretta rakuunaa
suolaa maun mukaan (lisää reilusti)


Paista salottisipuli ja fenkolisilppu voissa 5min. Lisää joukkoon siivilöity hummeriliemi, tomaattipyre, pilkotut tomaatit, riisi, ja sahrami/saflori. Kiehuta miedolla lämmöllä n. 45 min. Lisää säästetyneet porkkanan palaset ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää joukkoon kerma, hummerin lihat sekä mäti ja sitruunan mehu. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Voit myös lisätä hummerinpalat jokaiselle lautaselle erikseen, jolloin ne jäävät kauniisti kellumaan keiton päälle (liian isot palaset uppoavat).

Nosta levylta ja koristele halutessasi rakuunalla ja sahramilla/saflorilla.

Tarjoile hyvän vaalean leivän kanssa.




keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Massaman curry naudan lavalla

Ohje on 3 hungry tummies -blogista. Currytahnan ohje on erinomainen, mutta itse curryn teen ensikerralla eritavalla.


Currytahna (kahteen curryateriaan):

suolaa
2 sitruunaruohoa
1 rkl korianterin siemeniä (paahda pannulla)
0,5 tl juustokuminaa (paahda pannulla)
0,5 tl kuminaa (paahda pannulla)
3 neilikkaa (paahda pannulla)
0,5 tl muskottia
0,5 tl kanelia
0,5 tl muskotinkukkaa
2,5cm pala galangalia (uunissa hetken tummennettuna ja kuorittuna)
2 valkosipulia (tummennettuna grillissä)
2 shalottia (kuumennettuna grillissä)
1 korianteri juurineen
5 kuivattua chiliä (20 min kuumassa vedessä turvotettuna ja pilkottuna)
10 kuivattua thaichiliä (20 min kuumassa vedessä turvotettuna ja pilkottuna)
1 limen sisus (tai kaffirlimen sisus)
1 tl katkaraputahnaa
Hienonna aineet morttelissa. Aloita kovista aineista ja siirry pehmeisiin.

Curry:

1 kg naudan lapaa
4 shalottisipulia (uunissa paahdettuna ja kuutioituna)
1,5 dl maapähkinöitä
2 porkkanaa
sipuli
2 isoa ruokalusikallista massaman currytahnaa
2 laakerinlehteä
2 ruskeaa kokonainen kardemumma (cardamom pod)
3 neilikkaa
1 pala palmusokeria (tai noin 3 rkl)
3 rkl kalakastiketta
4 rkl tamarindia
0,5 tl muskotinkukkaa
4 kamquattia viipaloituna
2 prk kookosmaitoa
(2 prk kookoskermaa)


Leikkaa liha paloiksi. Keitä se nopeasti vedessä muutama minuutti ja huuhtele kylmällä vedellä. Keitä lihaa noin 2-2,5 tuntia kookosmaidossa. (ensi kerralla keitän neilikalla, juustokuminalla, kardemummalla, chililla jne maustetussa vedessä) Paista currytahnaa kookosöljyssä (joko erikseen tai lihan keittämisen yhteydessä splitannutta) viisi minuuttia (laitoimme tässä vaiheessa myös kookoskerman ja annoimme splitata mutta tämä oli meistä hieman turhaa). Lisää liha pannuun. Hetken kuluttua lisää kookosmaito (tässä lihan keitosta yli jäänyt, mutta se ei ollut meillä enää kovin hyvää, joten laitoimme uuden tökin), laakerilehdet, kardemumma ja anna hautua. Lisää palmusokeri, kalakastike ja tamarindi. Lisää porkkanat ja sipuli ja kookoskerma ja odota kunnes porkkanat kypsiä (alkuperäisessä ohjeessa oli perunoita). Lisää joukkoon viipaloitu kumkvatti (herkullista!) ja tarkista maku. Koristele chilillä ja korianterilla.
Lisäksi lisäsimme joukkoon pehmeäksi keitetyt maapähkinät. Parempia olisivat pannulla paahdetut cashewit.

Tarjoilimme, kuten alkuperäisessä reseptissä, erinomaisen kurkkusalaatin kanssa (kurkku, pieni punasipuli, punainen chili, korianteria, kahden limen mehu, palmusokeria ja kalakastiketta).


Huom! Curryseos säilyy steriilissä purnukassa tai muovipussissa ja siitä on myöhemmin helppo valmistaa mm. kana massamania:
Paista currytahnaa kookos- tai kasvisöljyssä, lisää shalottisipuli ja kana. Paista hetken. Lisää kookosmaitoa 2 tlk ja porkkanat tms. Poristele miedolla lämmöllä kunnes kypsää. Mausta palmusokerilla, tamarindilla ja kalakastikkeella. Lisää paahdettuja cashewpähkinöitä, tuoretta punaista chiliä ja koristele korianterilla.

Näin valmistettu kana massaman oli parempaa kuin itse beef massaman:)

Thai kookossimpukat


Steamy Kitchenin reseptin mukaan tehty helppo ja maukas ruoka. Lisäsin mukaan kaksi pakastettua kaffirlimenlehteä ja laitoin simpukkamehun (clam juice) sijaan puljonkin kalakastiketölkin, jota minulla sattui olemaan.



500 g sinisimpukoita
1 sitruunaruoho
vihreää currytahnaa
1 tl palmusokeria
1 rkl kalakastiketta
5 dl kalalientä
1 tlk kookosmaitoa
2 kaffirlimenlehteä
mungnoodeleita
chiliä
kevätsipulia

Pese simpukat. Heitä rikkinäiset ja sinnikkäästi avoimena pysyvät pois. Laita simpukat kylmään suolaveteen likoamaan (lisään suolaa kunnes vesi maistuu itämereltä;)).
Raasta sitruunaruoho ja pilko chili ja muutaman kevätsipulin varret. Laita puolet pienestä tölkistä valmista currytahnaa kattilaan. Laita mungnoodeit likoamaan kylmään veteen. Lisää currytahnan joukkoon raastettu sitruunaruoho. Paista hetken. Lisää sekaan kalaliemi, kookosmaito, sokeri ja kalakastike. Kiehauta. Laita simpukat liemeen ja sulje kansi. Anna kiehua 4 min. Valuta noodelit, lisää ne currykeittoon ja anna hautua hetken. Koristele chilillä ja kevätsipulilla.

Paahtopaistisalaatti


Tämän tyyppistä paahtopaistisalaattia saa New Yorkin supermarkettien take-awaypuolelta. Lisäksi oli kuivattuja karpaloita, ja ne varmasti sopisivatkin erinomaisesti. Salaattikastikkeeksi sopii varmasti monenlainen öljy-etikkasekoitus.




2 karitsan paahtopaistia
2 valkosipulinkynttä
suolaa ja pippuria

100 g homejuustoa
erilaisia salaatteja
paahdettuja pekaanipähkinöitä
kirsikkatomaatteja

salaattikastike:
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl balsamicoa
1 tl kalakastiketta
2 tl sirachaa
1 limen mehu
pieni pala inkivääriä hiennonnettuna
valkosipulin kynsi hienonnettuna

Ota paistit huoneenlämpöön.

Sekoita salaattikastikkeen aineet hyvin. Maista ja sovella.
Paahda pekaanipähkinät pannulla.
Pilko salaatit, lisää kirsikkatomaatit. Pilko homejuusto. Sekoita kastike joukkoon.
Ruskista paahtopaistit valurautapannussa oliiviöljyssä, lisää mukaan valkosipulin siivut. Laita pannu 150 asteiseen uuniin, ja kuumenna kunnes paisti on 52 astetta sisältä. (noin 10 min)
Nosta pannu uunista, ja kääri lihanpalat folioon, jossa on suolaa, pippuria sekä pannusta otettua öljyä, valkosipulinviipaleita. Anna vetäytyä 15 min. Paloittele. Asettele paistin palat lautaselle salaattien ja pekaanipähkinöiden päälle.

Salt&pepper tofu

Tämä resepti on kehitetty Farangin "Morning glory, rapeaa suola&pippuri tofua" -annoksen innoittamana.
Tofu:

1 pkt (400g) silken tofua
1 dl vehnäjauhoja/maizenaa (käytin suhteessa 50/50)
1 rkl mustapippuria
1 rkl valkopippuria
1 rkl suolaa
0,5 rkl 5 spice powderia
rypsiöljyä friteeraamiseen

Sekoita jauhot ja mausteet. Kuumenna öljy 180 asteeseen. Pyöritä kuutioidut tofut varovasti jauhoissa (hajoavat helposti). Paista 3-4 erässä kuumassa öljyssä.

Paksoit osterikastikkeessa

6 paksoita pestynä

Keitä paksoit runsaassa vedessä, noin 1 min ajan.

1 punainen chili
2 cm pala inkivääriä
2 valkosipulia
maapähkinäöljyä

Viipaloi chilit, sipulit ja inkivääri. Ruskista nopeasti pienessä kattilassa. Lusikoi syrjään. Lisää kattilaan:

2 rkl osterikastiketta
2 rkl vettä
hyppysellinen palmusokeria

Kuumenna wokin jälkilämmöllä.

Nosta paksoit lautaselle. Kaada päälle osterikastike. Lusikoi päälle chili/inkiväääri/sipuli-seos. Nostele tofukuutiot päälle. Koristelin annoksen vielä taiwanilaisen salt&pepper kanan lisukkeella, eli friteeratuilla thai basilikan lehdillä.

Limepiirakka

Key lime pie tavallisilla limeillä.



Pohja:
10 kpl digestivekeksejä hienonnettuna
¾  dl voita

Täyte:
1 rkl limenkuorta raastettuna
5 limen mehu puristettuna
2 keltuaista
1 purkki maitotiivistettä
Sekoita murennetut keksit sulaan voihin, painele piirakkavuoan pohjalle.

Sekoita limenmehu, kuori ja keltuaiset sähkövatkaimella. Kaada joukkoon purkki maitotiivistettä ja vatkaa.

Kaada piirakkapohjan päälle. Paista 15 min 175 asteisen uunin alatasolla. Anna jäähtyä jääkaapissa mielellään ainakin vuorokausi.


3 Cup Squid


250g mustekalarenkaita sulatettuina
1 pkt hekkusieniä
250g vihreitä papuja
2 punaista chiliä
10 valkosipulin kynttä
3 cm pala inkivääriä 
seesamöljyä
3 rkl soijakastiketta
3 rkl Shaoxing riisiviiniä
3 rkl makeaa soijakastiketta
2 rkl maizenaa tilkassa vettä
puntti thaibasilikaa

Hienonna valkosipulit ja inkivääri. Pailoittele hekkusienet neljään osaan. Huuhtele pavut ja leikkaa niiden päät pois. Suikaloi chilit ja revi thaibasilikan lehdet. Sekoita maizenavesi, soijat ja riisiviini keskenään.
Lisää kuumaan wokkiin seesamöljy. Paista siinä valkosipulia ja inkivääriä hetken. Lisää pavut ja herkkusienet. Kun pavut ovat sopivan rapeita, lisää mustekala (varo ylipaistamasta mustekaloja!). Paista  noin kymmenen sekunttia ja kaada sekaan kastike. Sekoita hyvin. Kun mustekala on kypsää, lisää basilika ja chili. Tarjoile riisin kanssa.

Namnam!


Mitä hyvää täällä on?!