keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Tom kha gai - thaimaalainen kanakeitto

Tom kha gai keitto maustetaan galangalilla, sitruunaruoholla sekä kaffirlimenlehdillä. Näitä aineita ei voi korvata millään. Galangal ei maistu ollenkaan samalta kuin inkivääri. Oikein hyvinvarustetuista ruokakaupoista, kuten Stokmannilta ja Kampin K-kaupasta, saa kaikkia aineita vihannesosastolta. Kuivattuja kaffirlimenlehtiä saa usein myös maustehyllystä. Suosittelen kuitenkin pakastettuja kaffirlimenlehtiä kuivattujen sijaan. Nissä on tallella paljon enemmän makua. Pakastettuja lehtiä on saatavilla ainakin Hakaniemen itämaisista elintarvikekaupoista.

Teen tom kha gaita miehelleni, kun hänelle on puhkeamassa flunssa. Keiton voi tehdä myös broilerin rintafileistä, mutta flunssaiselle teen koipipaloista, joissa on enemmän energiaa. Jos haluat tehdä keiton rintafileistä, niistä leikatut pienet kuutiot kannattaa lisätä keittoon vasta lopuksi sienten kanssa. Myös kanalientä kannattaa lisätä tällöin noin 4 dl. Tällöin liemen haudutus ei ole tarpeen. Voit lisätä galangalpalat, sitruunaruohosuikaleet, kaffirlimenlehdet ja chilit suoraan kookosmaito-kanaliemiseokseen keittovaiheessa ja nyppiä ne pois valmiista keitosta syödessä.
Flunssainen tai ei, tämä on erittäin maukas, ihanan aromaattinen keitto. Kun oikeat aineet löytyvät, on se myös helppo valmistaa.




















Tom kha gai -keitto
neljälle

Liemi:

3 maustamatonta kanan koipireisipalaa
6 kaffirlimen lehteä
5 cm pala galangalia kuorittuna ja viipaloituna
2 sitruunaruohon valkoista osaa murskattuna ja suikaloituna.
6 kuivattua chiliä
reilu litra vettä, niin että koivet peittyvät

Hauduta aineksia kattilassa miedolla lämmöllä noin 40 minuuttia. Kuori pinnalle muodostuva vaahto pois.

Nosta kanat liemestä, irrota lihat luista ja nahasta. Yleensä kaadan nahka- ja luupalat vielä muhimaan liemeen hetkeksi, samalla kuin viipaloin lihan palat ja herkkusienet. Siivilöi liemi.  


Keitto:



noin 1 l lientä
4 dl kookosmaitoa
2 dl kookoskermaa
250g herkkusieniä paloiteltuna
2 kaffirlimen lehteä ohuiksi suikaloituna, lehtiruoti poistettuna
1 tuore punainen chili viipaloituna
2 rkl palmusokeria
6 rkl kalakastiketta, tai maun mukaan 
3-4 limen mehu
tuoretta korianteria



Lisää siivilöityyn liemeen kookoskerma ja -maito, kaffirlimen suikaleet ja herkkusienet. Keitä noin 10 minuuttia. Lisää kanat, kalakastike, sokeri ja tuore chili. Maista suolaisuus, ja lisää kalakastiketta kunnes sopiva. Keitä noin 2 min, lisää limen mehu, maista, sekoita ja nosta kattila lämmöltä. Koristele korianterilla.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti